Kun Milttonin asiakkuuspäällikkö Joni Räikkönen kirjautuu sisään missä tahansa maailmalla sijaitsevaan hotelliin, hänen ei tarvitse kertoa, miten sukunimi kirjoitetaan. Kimi Räikkönen on pitänyt siitä huolen.
Suomalaiset huippu-urheilijat ovat käyntikortteja maailmalla. Urheilun megatähdet Paavo Nurmesta Teemu Pukkiin ja Siiri Rantasesta Kaisa Mäkäräiseen ovat tehneet Suomea tunnetuksi ja raivanneet samalla tietä Suomen kansainvälistymiselle.
Mikä olisi luontevampi small talk -aloitus kansainvälisen yritysseminaarin tai webinaarin välikeskusteluissa kuin jalkapallon tai jääkiekon ottelutulos? Nyt, kun Suomi on päässyt mukaan myös jalkapallon sisäkehään, ei futiskeskusteluissakaan tarvitse jäädä kehän ulkopuolelle.
Herää kysymys, olemmeko täysin ymmärtäneet, millainen merkitys Suomen kansainvälisellä urheilumenestyksellä on ollut koko Suomen kehitystarinalle lehmiä lypsävästä maatiaiskansasta korkean koulutuksen, teknologiaviennin ja hyvinvoinnin mallimaaksi. Entä millainen rooli urheilulla tulee olemaan, kun koronan jälkeinen yhteiskunta etsii tietä ulos kohti uutta kasvua, menestystä ja hyvinvointia?
Urheilu on määrätietoista harjoittelua, jossa tavoitteet ovat korkealla ja matka huipulle tarkoittaa monta tuskallista matkaa epämukavuusalueelle. Kun urheilija on saavuttanut tavoitteensa ja epämukavuusalue on muuttunut mukavuusalueeksi, rimaa nostetaan kohti uutta tavoitetta. Voisiko urheilija olla se jälleenrakennuksen lähettiläs, joka ohjaa muutkin näkemään koronan yli, haaveilemaan parhaasta suorituksesta ja tekemään täysillä töitä tavoitteiden saavuttamiseksi?
Jos urheilijoita ei olisi, mistä tietäisimme, mihin kaikkeen ihmisen keho yltää, kun yrittää parhaansa? Sanotaan, että ihmisen on hyvä tietää omat rajansa. Urheilijalle rajankäynti on normaaliarkea, johon kuuluu ennätysten tavoittelu.
Nelson Mandela kuuluu sanoneen ”it always seems impossible until it´s done”. Urheilussa mahdottoman tekeminen mahdolliseksi on monelle juuri se juttu, mikä motivoi jatkamaan. Mandelan motto istuu hyvin myös tähän aikaan, jossa tarvitsemme uskoa huomiseen enemmän kuin koskaan.
Suomalaiset ovat urheiluhullua kansaa. Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen ilmoittaa olevansa valmis lahjoittamaan rahaa huippu-urheiluun. Kansainvälisessä Greatist Sporting Nations per capita -vertailussa Suomi oli vuonna 2019 sijalla 16. Se ei ole huono sijoitus 67 maan joukossa. Huippu-urheilun rahoituksessa suomalaiset yritykset jäävät kuitenkin takamatkalle muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Me olemme maailman onnellisin kansa, jolla on ollut ilo juhlia lukuisten urheilusankariemme saavutuksia. Miten varmistamme, että uusia sankareita kasvaa myös tulevaisuuden torijuhliin?
Olympiarahaston varainhankinnan johtaja v. 2019-2020
sv
fi