Lahjoittajat

Kiitämme lämpimästi kaikkia lahjoittajia. Jokainen lahjoitus vie meitä lähemmäksi tavoitettamme, joka valtion vastinraha mukaan lukien on 40 miljoonaa euroa. Lahjoitukset edistävät koko Suomen urheilun ja liikunnan kenttää.

LAHJOITUKSIA VASTAANOTETTU

01,267,216

MATKAA ENSIMMÄISEEN VALTION TUPLAUKSEEN

732 784

"Atria haluaa olla mukana tukemassa nuoria urheilijoitamme, jotta heillä olisi hyvät harjoitusmahdollisuudet ja eväät myös menestyä lajissaan. Motivaatio, ruoka, lepo ja oikeat olosuhteet harjoittelulle ovat liikunnallisen elämäntavan ja menestymisen perusedellytyksiä. Tavoitteellisessa urheilussa vaaditaan samoja taitoja, joita myös työelämä odottaa nuorilta: yhteisöllisyyttä, halua kehittää itseään ja taitoja käsitellä pettymyksiä."

Juha Gröhn - Atria Oyj:n toimitusjohtaja

"Tavoitteellinen urheilu antaa monille nuorille oivat eväät elämään. Pitkäjänteisyys, lannistumattomuus, yhteisöllisyys ja itsensä kehittäminen ovat taitoja, joita tarvitaan tavoitteellisessa urheilussa, mutta myös tämän päivän työelämässä. Ne ovat elämäntaitoja. Jokainen urheilija tarvitsee kehittyäkseen tukea niin urheiluyhteisöltään, lähipiiriltään kuin valmentajiltaan. Haluan olla omalta osaltani varmistamassa, että ainakaan tuen puute ei ole esteenä sille, että joku nuoristamme saisi mahdollisuuden näyttää parastaan."

Heli Partanen - Telia Finland Oyj:n toimitusjohtaja

"Haluamme tehdä osamme, jotta nuorilla urheilijoillamme olisi mahdollisuudet pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja harjoitteluun hyvissä olosuhteissa. Olympiarahasto tuo toiminnan tukemiseen tärkeän välineen, jonka kautta meillä on ilo olla mukana rakentamassa myös suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuutta."

Mika Halttunen - Halton Groupin hallituksen puheenjohtaja

Liikunnallisen elämäntavan kaksi perusedellytystä ovat olosuhteet ja motivaatio. Olemme olleet luomassa olosuhteita kaikenikäisten ihmisten liikkumisen mahdollistamiseksi jo 50 vuoden ajan. Lahjoituksella haluamme olla vahvistamassa nuorten urheilijoiden taloudellisia edellytyksiä harjoitella määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Ulkokuntoilupuistot ovat yhä suositumpia, ja uusien toiminnallisuuksien ansiosta ne soveltuvat erinomaisesti huipulle tähtäävien urheilijoiden treeniympäristöiksi.

Erkki Ikäheimo - Pohjoismaiden liiketoiminnan johtaja, Lappset Group Oy

“Lahjoitus on osa rooliamme yhteiskunnallisena vastuunkantajana. Tuemme vuosittain erilaisia yhteistyökohteita, jotka kiinnostavat myös asiakkaitamme ja sidosryhmiämme. Kohteiden valinnassa haluamme keskittyä pitkäkestoisiin hankkeisiin ja kumppaneihin, joiden arvot ja toimintatavat koemme yhteisiksi. Urheilulliseen ja terveelliseen elämään kannustava Olympiarahasto on juuri tällainen hanke. Olemme innolla mukana jättämässä ikuista kädenjälkeä suomalaiseen urheiluun ja koko yhteiskuntaan.”

Eero Broman - Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja

”OP Ryhmän osuustoiminnallisissa arvoissa korostuvat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Juuremme ovat syvällä Suomessa. Haluamme kartuttaa maamme vaurautta ja olla mukana luomassa uusia suomalaisia menestystarinoita myös urheilun saralla. Olemme mukana tässä hankkeessa, sillä Olympiarahasto tukee arvojemme mukaista vastuullisuustyötä. Haluamme, että Suomi pysyy urheilun maailmankartalla ja että suomalaiset saavat jatkossakin kokea sykähdyttäviä urheiluhetkiä.”

Tuuli Kousa - OP Ryhmän viestintä- ja vastuullisuusjohtaja

"Sijoitus Olympiarahastoon on sijoitus Suomen tulevaisuuteen. Me ,Taalerissa uskomme, että paras lopputulos huippu-urheilussa saavutetaan pitkäjänteisyydellä. Sitä tarvitaan myös sijoittamisessa. Taaleri tunnetaan finanssialalla ennakkoluulottomana ja rohkeana oman tien kulkijana. Tulimme markkinoille vuonna 2007 keskelle finanssikriisiä. Nyt koronakriisin keskellä haluamme olla mukana raivaamassa tietä suomalaisen urheilun menestykselle ja luoda samalla uskoa kaikille parempaan huomiseen."

Robin Lindahl - Taaleri Oyj:n toimitusjohtaja

“Suomalaisia yhdistää rakkaus hyvään kahviin ja urheiluun. Me JOBmealilla tiedämme, että kahvin sekä urheilukenttien äärellä koetut tunteet ovat meille suomalaisille kaikkein arvokkaimpia. Siksi haluamme olla mukana tukemassa tulevaisuuden urheilulupauksia heidän kovassa harjoittelussaan ja määrätietoisessa pyrkimyksessään kansainväliseen urheilumenestykseen.”

Perttu Laitsaari - JOBmeal Oy:n toimitusjohtaja

Broman Group Oy on suomalainen autojen varaosa- ja tarvikekaupan yritys, joka tunnetaan parhaiten Motonet-kauppaketjusta. Konserniin kuuluvat myös AD VaraosaMaailma, Finntest, Broman Logistics ja Broman Yhtiöt.

Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Broman

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja 12 000 työntekijää. OP Ryhmä tarjoaa kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille ja sen perustehtävä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

OP Ryhmän viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Tuuli Kousa

Taaleri on vuonna 2007 perustettu kotimainen varainhoitaja ja uusiutuvan energian hankkeiden kehittäjä. Suomen parhaaksi varainhoitajaksi (Arvopaperi 10/2019) valittu Taaleri on erikoistunut vaikuttavuussijoittamiseen, jossa tavoitellaan taloudellisen tuoton lisäksi mitattavaa yhteiskunnallista tai ympäristöllistä hyötyä.

Taaleri Oyj:n toimitusjohtaja Robin Lindahl

Kiitämme lahjoittajia

Julkaisemme tällä sivulla kaikki ne Olympiarahastolle lahjoittaneet tahot, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun.

Yksityishenkilöt

  • Kaisa Vikkula
  • Heli Partanen
  • Lauri Sipponen
  • Aimo Järvinen

Yritykset ja yhteisöt

  • Rettig Capital Oy
  • Broman Group Oy
  • OP Ryhmä
  • Taaleri Oyj
  • JOBMeal
  • Ottakatto Oy
  • Lappset Oy
  • Oy Halton Group Ltd

OTA YHTEYTTÄ

Olympiarahastoa hoitaa Olympiakomitean myyntijohtaja Anu Kauppi. Soita hänelle numeroon

040 520 1234 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen anu.kauppi@olympiakomitea.fi